|
|
Tyytyväiset asiakkaamme kertovat
________________________________________________________________________

Arja ja Jouko, Seaview-kerrostalo, Mae Phim.
Olimme juuri aikeissa ostaa loma-asunnon Brasiliasta, kun törmäsin Thaimaan Asuntojen uudelle osastolle Helsingin Matkamessuilla.
Sain ruotsinkieliset esitteet, joita tavailin iltaisin kotona. Kiinnostus heräsi heti ja Brasilia unohtui.
Elokuussa 2006 lähdimme esittelymatkalle, kiersimme Bangsaenin ja Mae Phimin kohteet. Meille esiteltiin valmiita alueita ja rakenteilla olevia kohteita. Tapasimme muutamia perheitä, jotka olivat jo muuttaneet uusiin koteihinsa ja he esittelivät meille tyytyväisinä talojaan.
Esittelymatkalta meille jäi erityisesti mieleen kerrostalon tontti, joka sijaitsee todella hyvällä paikalla aivan meren äärellä. Ostopäätöstä emme vielä tehneet.
Kesäkuussa 2007 lähdimme uudelle matkalle, jonka aikana kävimme omatoimisesti myös Hua Hinistä. Tällä matkalla meille selvisi, että Mae Phim on meidän paikkamme ja ehdottomasti kerrostaloasunto. Mae Phimissä on upeaa rantaa kilometritolkulla, sinne pääsee parissa tunnissa lentokentältä ja aitoa elämää löytyy ympärillä.
Esittelyn aikana meille näytettiin tarkasti talon piirustukset ja materiaalit, totesimme rakentamisen laadun olevan korkeatasoista ja meille mieleen.
Rakennusaikana meihin pidettiin yhteyttä sähköpostilla ja seurasimme talon valmistumista myös netissä.
Kesäkuussa 2008 lähdimme jännittyneinä vastaanottamaan asuntoa. Saimme avaimet ja näimme ensimmäistä kertaa asuntomme valmiina. Yhdessä rakentajan edustajien kanssa teimme vastaanottotarkastuksen. Hämmästelimme rakentamisen korkeaa laatutasoa ja kaikkia turvallisuuteen ja viihtyvyyteen liittyviä yksityiskohtia.
Asioiminen Thaimaan Asuntojen kanssa sujui heti alusta alkaen mutkattomasti, kaikkiin kysymyksiimme vastattiin nopeasti ja asiantuntevasti.
Odotamme innolla seuraavaa matkaa, joka on varattu joulukuulle!
______________________________________________________________________
|